Work in Finland -toiminta vakiintui – katse tulevaisuuden osaajatarpeisiin
Uutiset
Uutiset
Work in Finland -toiminta vakiintui – katse tulevaisuuden osaajatarpeisiin
Work in Finland -toiminta vakiintui vuonna 2025 pysyväksi osaksi Suomen kilpailukykyä tukevia valtion palveluja. Uuden vuosiraportin mukaan kansainvälinen rekrytointi tasaantui vuoden 2024 laskun jälkeen, vaikka pitkän aikavälin osaajatarpeet kasvavat edelleen. Taustalla vaikuttavat muun muassa väestön ikääntyminen, vihreä siirtymä, digitalisaatio ja kansainvälinen kilpailu huippuosaajista.
KEHA-keskus toteuttaa Work in Finland -kokonaisuutta yhdessä Business Finlandin kanssa. Toiminta kokoaa valtion palvelut, joilla tuetaan työnantajia, työvoimaviranomaisia ja alueellisia toimijoita kansainvälisen osaamisen hyödyntämisessä. Vuosiraportti keskittyy KEHA-keskuksen vastuulla oleviin palveluihin, kuten työnantajaneuvontaan, valmennus ja kehittämispalveluihin, työmarkkinoiden kohtaantoanalyysiin, työnantajamarkkinointiin sekä EURES- toiminnan koordinointiin.
Raportin mukaan kansainvälisen rekrytoinnin suurin potentiaali on ICT- ja data-aloilla, energia- ja sähköverkkohankkeissa sekä teollisuudessa, joissa osaajatarve on rakenteellista. Sen sijaan sosiaali ja terveysalalla sekä rakennusalalla kansainvälinen rekrytointi on vähentynyt rahoitustilanteen heikentymisen vuoksi.
Työnantajille suunnattu maksuton neuvontapalvelu on osoittautunut toimivaksi ja saanut erittäin hyvää palautetta. Myös Work in Finlandin valmennuspalveluja on pidetty hyödyllisinä.
Raportissa tunnistetaan kehittämiskohteina palveluiden tunnettuuden vahvistaminen, palvelupolkujen selkeyttäminen sekä toiminnan vaikuttavuuden entistä systemaattisempi seuranta.
Work in Finland on siirtynyt pilotista pysyväksi kansalliseksi kokonaisuudeksi. Sen keskeinen tavoite on helpottaa työnantajien kansainvälistä rekrytointia ja kohdentaa toimenpiteet aloille, jotka ovat Suomen kilpailukyvyn kannalta keskeisiä.
Lue lisää
Work in Finland -vuosiraportti 2025 (doria.fi)