Elinvoimakeskuksissa ja KEHA‑keskuksessa käynnistetään valtakunnalliset yhteistoimintaneuvottelut
Uutiset
Uutiset
Elinvoimakeskuksissa ja KEHA‑keskuksessa käynnistetään valtakunnalliset yhteistoimintaneuvottelut
Elinvoimakeskuksissa ja KEHA‑keskuksessa käynnistetään valtakunnalliset yhteistoimintaneuvottelut, koska virastojen talouden sopeuttamistarve edellyttää merkittäviä henkilöstövähennyksiä. Arvion mukaan toiminnan sopeuttaminen voi tarkoittaa enintään 296 henkilötyövuoden vähentämistä.
Kymmenen uutta elinvoimakeskusta aloittivat toimintansa vuoden 2026 alussa lakkautettujen ELY‑keskusten pohjalta. Vaikka sopeutuksia on tehty vuodesta 2024 lähtien, vuoden 2027 määrärahat eivät riitä ilman pysyviä muutoksia.
Neuvottelut toteutetaan kahdessa vaiheessa
Valtakunnalliset neuvottelut alkavat viikolla 11. Niissä käsitellään yhteiset perusteet, vaikutukset ja virastojen yhteisiin menoihin liittyvät asiat.
Virastokohtaiset neuvottelut käynnistyvät myöhemmin keväällä ja kestävät vähintään kuusi viikkoa. Niissä määritellään tarkemmin mahdolliset henkilöstövähennykset, rakenteelliset muutokset ja toimintojen uudelleenjärjestelyt.
Elinvoimakeskuksissa ja KEHA‑keskuksessa työskentelee noin 2600 henkilöä, joista 2100 toimintamenoilla palkattuja.
Lisätietoja
Heikki Heikkilä, johtaja, KEHA-keskus, heikki.heikkila@keha-keskus.fi
Taina Vuorinen, henkilöstöjohtaja, KEHA-keskus, taina.vuorinen@keha-keskus.fi